Ensimmäinen viikko

Pian jo ensimmäisen viikon kerennyt nyt oleskella paikanpäällä Noordwijkissä, joten eiköhän ole jo hyvä aika toiselle postauksellekin.

Siitä hetkestä asti kun saapui lentokentälle oli erittäin epätodellinen olo, tutut maisemat jäi taas pidemmäksikin aikaa taakse ja edessä aivan uusi arki.

Jatkolennolla kävi oikein mukava tuuri, sain paikan pyytämättä hätäuloskäynnin vierestä joten jalkatilaa oli niin paljon että venymälläkään yltäisi seuraavaan penkkiin.

Matkaamiseen meni aikalailla aikaa kaikkine vaihtoineen, mutta saavuin illaksi hostellille ja minulle järjestyikin helpolla punkka.

Porukka ottikin minut oikein lämpivästi heti vastaan ja vietin iltaa siinä tutustuen uusiin työkavereihin kunnes matkaväsymys alkoi päästä niskanpäälle ja nukkumaan meno alkoi tuntua kovinkin houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Aloitin jo sunnuntaina työni harjoittelemalla hieman perusasioita opastetusti ja pienistä alkukankeuksista kun pääsi alkoi homma pikkuhiljaa jo viikon mittaan sujua ja rutiineja löytyä. Työkaverit on auttavaisia, kielimuureja ei juurikaan esiinny ja asiakaspalvelukin näin hostellissa ainakin on ollut yllättävän mukavaa puuhaa.

Ilmapiiri töissä on todella rento. Aina ei edes tunnista ketkä meistä on milloinkin töissä ja ketkä vain hengailemassa muiden seurassa.

Hieman kerennyt paikkojakin kierrellä lähistöltä ilmat ovat ainakin ollut viimeisen päälle verrattuna siihen mitä suomen kesä nyt tänä kesänä tarjonnut. Alle 5 min kävelymatkan päässä on loputtoman tuntuinen hiekkaranta jolla kerkesi jo hieman nahkaakin polttaa.

Tein pikaisen visiitin Leidseniin, tosin siellä pyörimiseen pitääkin johonkin väliin varata päivä, sen verran hienon oloiselta sekin vaikutti ja meinasi mennä ensivisiitti liian myöhäiseksi.

Olokin alkaa olla jo kuin kotonaan täällä.
Työn puolesta ensimmäinen ohjaamaton päiväkin tuli vietettyäkin kun vuorojen jaossa oli tapahtunut pienoinen virhe ja ainoana vapaana henkilönä jolla koulutusta respasta hyppäsin vapaalta korvaamaan.

Ensimmäisen viikon jälkeen fiilikset siis vieläkin hyvinkin korkealla.

Viimeinen ilta ennen lähtöä

Koko mukaan lähtevä omaisuus, hieman olisi vielä voinut karsia jos olisi raaskinut.

Aika avata blogi nyt näin reissun ollessa aivan ovilla, aloitetaan se lyömällä heti pientä pohjustusta pöytään mistä tulee olemaan kyse. Opiskelen tällä hetkellä viimeistä jaksoa matkailuvirkailijan tutkintoa Helmi, liiketalousopistossa ja osana opintojani suoritamme yhden jakson työssäoppimalla. Näkemisen ja kokemisen janoisena ihmisenä löin tavoitteekseni jo opintojen alkuun suorittaa omani ulkomailla.

Itse metsästin pitkään ja hartaasti omaa paikkaani koulun kontaktien kautta, välillä meinasi touhussa jo usko loppua kaverien aina juhlistaessa omia pestejään samalla kun itselle sähköposti pitää vain mykkäkoulua.

Lopulta tartuis härkää sarvista ja ammensin omista reissuistani ja otin yhteyttä firmoihin joiden palveluja käyttäessä oli jäänyt hyvä fiilis lafkan toiminnasta.

Tämä kannatti ja vihdoin napsahti paikka backpacker hostellista Njoordwijkistä, Hollannin rannikolta.

Itse työkin vaikuttaisi juuri itselle kuin tehdyltä näin ennakkotietojen perusteella joten eiköhän tästä ikimuistoinen ja onnistunut kokemus saada aikaan.

Viime hetken fiilistelyt

Pitkään siihen on jo tullut henkisesti prepattua itseään, siltikään ei vain pysty välttymään viime hetken jännitykseltä, jonka ylittää vaan into jo vetäistä rinkka rinkka selkään ja polkea matkaan.

Kun vihdoinkin sai kaivettua rinkan komeron perältä ja koepakattua oli olo kuin tapaisi vanhan ystävän jälleen kerran vuosien jälkeen. Viimeisimmän kerran samainen reppu kuljeksi tuhansia kilometrejä mukana 2010 eurooppaa kierrellessä.

Päätin pähkäiltyäni vaihtoehtojani luopua suomen asunnostani kokonaan harjoitteluun lähtiessäni, näin ollen ei kotopuolesta juuri tipahtele laskuja ja koulun kun saa päätökseen on parempi mahdollisuus käväistä tekemässä jokin pidempikin matka, kunhan vain saa säästeltyä rahat kasaan. Hölmön haaveilua tiedän, mutta suurempia tulevaisuuden suunnitelmia en ole vielä juuri tehnyt,

Soppariin kun sai nimet kummaltakin osapuolelta ovat lähteneet asiat rullaamaan kuin itsestään ja selkiytynyt jatkuvasti vain enemmän mitä tulee tehdä vielä ennen lähtöä.

Kämpän irtisanominen kostautui kyllä sillä tavalla että omaisuudesta eroon hankkiutumiseen olisi ollut hyvä olla enempikin aikaa, Tavaroille olisi iso liuta ottajia mutta aikataulut eivät vain ota ottaakseen yhteen.

Onneksi sekin puoli hoitui lopulta ja jäljelle jäänyt kuin tyhjä huone jossa punkata telttapatjalla viimeinen yö rinkan kanssa ennen lähtöä.

Kuitenkin kaikkein vaikeinta on ennen lähtöä nähdä ystäviään ja tietää että kaikkia heistä ei vain tule näkemään uudelleen kuukausiin.